Maanantai oli ja meni taas


Lomaviikot ne vaan vähenee ja taas alkoi uus viikko. Piti laittaa uusi lukuvuosikalenterikin tilaukseen,kun ensi sunnuntaina vanhenee tuo edellinen ja onhan se kiva pysyä vähän ajantasalla. Meidän huushollissa, kun ei ole minkäänlaista seinäkalenteriakaan käytössä.

Tämäkin päivä ikäänkuin vaan hujahti ja taas on jo ilta.
Tänään tuli aamusella herättyä hieman ennen herätyskellon soittoa,jonka olin laittanut laulamaan klo.7:00. Suoritin siinä aamupesut ja söin aamupalan,lueskelin vähän nettijuttuja,tuuppasin petivehkeet pesuun,tanssin imurin kanssa,sekä pyyhkäilin pölysiäkin.
Sit pesin vessan ja suihkutilan,kun olin sen homman eiliseltä siirtänyt tällepäivää,sekä laitoin ruuan uuniin valmistumaan. Katselin siinä odotellessa Täydellisiä naisia läppäriltä ja puolenpäivän aikaan tein pienen kävelyn kaupan kautta.
Kauppareissun jälkeen keittelin varhaispottuja ja söin niitä aiemmin valmistaman uuniseitini kanssa. Samalla tein vadelmamustaherukka kiisselin pakastemarjoista.
Ruuan sulattelun jälkeen pääsi lähteen lenkille ja lenkin jälkeen olikin vuorossa iltapesuja,iltapalaa sun muuta.

Loppuilta onkin ollut ihan melkeinpäs vaan olemista läppärin ja kissan seurana mitänyt hävittelin muutamia papereita,että pääsin eroon yhdestä turhasta pikku pahvilootasta,kun se on kököttänyt sängynalla odottelemassa,että tarviinko enään niitä papruja ja nyt päätin,että en tartte.
Makkarin nurkkaus on yhä  vaatekaappisiivouksen jäljiltä täynnä niitä vaateroskapusseja ja mua alkaa ne jo suuressamäärin ottaan päähän. Joskus tulee eteen hetkiä,kun ärsyttää,että miks ei ole sitä ajokorttia eikä autoa!!! Miten helppoa elämä vois välillä ollakkaan...Olisin jo hävittänyt ne itse pois jos olis millä ne veis,mutta kun ei ole. Täytyy keksiä jotakin mahdollisimman pian,että millä niistä pääsis kertaheitolla eroon.

Mä tykkään tällaisista päivistä,että aamulla alottaa askareet ja päivän hommat saa tehtyä hyvissäajoin. Jää sit illasta aikaa vaan olla tai puuhailla jotakin rauhakseltaan. 



Tämän päivän sapuskaa. Kuva annoksesta on otettu jo aikaisemmalla kerralla,kun samaista ruokaa on ollut. Ei viitsi joka kerta samoja annoksia kuvata ja mä syön tiettyjä ruokia pääasiassa vaan muutenkin,vaihtelevin muutoksin.
 




Tällainen viikon aloitus oli tänään ja nyt alkaa olla pikkuhiljaa aina mennä yrittämään unta. Kissa tuossa viereisellä tuolilla on uneksinut ja äännellyt jo oman aikansa. On ollut hauska seurailla sitä,kun se välillä näkee levottomia unia...Tassut ja viikset vispaa vaan. Kyllä on kissa kaunis myös nukkuessaan.


<3

Kommentit

Suositut tekstit