Ajatustentuholaisista

Jokainen varmaan jossakinmäärin ja jossainvaiheessa elämänsävarrella on kohdannut tai tulee kohtaamaan tilanteita tai aikakausia,jolloin itsekriittisyys,huono itsetunto,huono itseluottamus,vääristynyt minäkuva,huonommuudentunne itsestään,epäonnistumisen pelko tai jokin muu negatiivinen ajatus voi vallata jossakinmäärin sen oman mielen. Joillekkin taas näistä ajatuksista joku tai jopa kaikki voi olla vuodesta toiseen aivan arkipäivää,eikä ulospääsyä niistä yrityksistäkään huolimatta ole ja silloin nämä ovat  melko todennäköisesti jo jossakinmäärin jonkinmoinen ongelma.

Eläminen näiden ajatusten kanssa ei ole helppoa. Jokainen sen tietää,joka näiden asioiden kanssa on joutunut tai joutuu yhä elelemään.
Elämä voi olla  hyvinkin stressaavaa,rajoittunutta ja kuormittavaa,sekä pahimmassatapauksessa jopa tuhoisaakin. Lisäksi näistä voi olla äärimmäisen kuormittava heijaste myös läheisiinkin.
Kukaan ei välttämättä pysty edes ymmärtämään,että missämäärin joku nämä ajatustensatuholaiset kokee tai missämäärin ne lopulta vaikuttaa arkeen.
Vaikka itse kokisikin asioita omallatavallaan niin joku toinen silti voi ne samaiset asiat kokea eritavoin.

Näistä negatiivisista ajatuksista voi ajanmittaan muodostua tilanteesta riippuen koko elämän kestävä ongelma ja jopa eräänlainen paranemisprosessikin,josta onnekkaammat voivat  jollain keinoilla tai ajan kanssa onnistua selviämään.

Nämä ajatustentuholaiset on kuitenkin alkujaan aina jostakin. Ne voi olla opittuja malleja tai ympäristö,sekä vuorovaikutuksessa tapahtuneet kokemukset voivat osaltaan vaikuttaa niiden syntyyn ja kehittymiseen.
Eihän kenelläkään ole näitä ominaisuuksia syntyessään,eikä kukaan valitse niitä itselleen.
Toiset on myös alttimpia ja herkempiä yksilöitä saamaan tällasia ajatuksia.

Negatiivisisten ajatusten syntyyn on monia syitä. Ne voi olla peräisin jo varhais lapsuudesta tai syntyä vasta myöhemmällä iällä. Sitä on voinut kasvaa lapsuutensa sellaisessa ympäristössä,jossa on kokenut jossakinmäärin turvattomuutta ja jonkinlaista laiminlyöntiä. On voinut olla altis negatiiviselle arvostelulle ja syyttelylle. Tai kriittisyys on ollut muutoin läsnä arjessa jossakinmuodossa,jonka takia se on omaksuttu olevan ikäänkuin "normi" ajattelutapa.
Mä itse uskon,että vanhemmilta opittu itsekriittisyys ja huono itsetunto heijastuu ja tarttuu myös jälkikasvun ajatusmaailmaan  hyvin todennäköisesti.
Ympäristö ja vuorovaikutuksissa tapahtuvat toistuvat negatiivisen kokemukset elämänvarrella vaikuttaa negatiiviseen ajatteluun. Lisäksi on se iänikuinen maailmassa valitseva kiusaaminen,sekä syrjintä ,jotka jättää omat arpensa ihmismieleen.

Jos ihminen joutuu elämänsäaikana kokea tasaiseentahtiin arvostelua ja syyttelyä siitä kuinka huono ja epäonnistunut on,sekä saa pelkkää tai suurimmaksiosaksi negatiivista arvostelua osakseen niin siinäpä voi käydä niin,että se oma itsetunto ja minäkuva huononee ja ihminen itse voi alkaa nähdä itsensä huonossavalossa ja uskoa niihin negatiivisiin puoliin ja piirteisiin itsessään, joita toiset ihmiset koittaa saada uskomaan.
Jos ihminen ei saa onnistumisenkokemuksia tai positiivista arvostelua juuri ollenkaan tai saa sitä hyvin vähäisessämäärin verrattuna negatiiviseen niin helposti sitä sitten vaan se vahvoilla oleva negatiivisuuden virtaus vie mukanaan,kun ei ole tietoa paremmastakaan.

Jos ihmiselämässä tapahtuu ikäviä asioita,jotka aiheuttaa negatiivisia seurauksia,heikentää elämänlaatua tai jopa lamaannuttaa jossakinmäärin ihmisen toimintakykyä ja sitten vieläpä sattuu ajautumaan huonoihin ihmissuhteisiin niin siinä voi olla melkoinen kaaostila läpi käytäväksi. Siinä ei ne toisten ihmisten arvostelut,syyttelyt ja tuomitsemiset auta yhtään asiaa.

Kukaan ei voi tietää mitä kaikkea joku toinen ihminen on voinut elämänsävarrellansa kokea tai millaisien vaikeuksien kanssa joutunut elämään,mutta silti joillakin ihmisillä ikäväkyllä tuntuu olevan jonkinmoinen tarve arvostella,leimata ja tuomita toisia. Yleensä vieläpä tietämättä edes koko totuutta! Nämä ovat myrkyllisiä ihmisiä.
Itse tiedän,että jopa masennus yksinään voi vaikuttaa ihmisen ajatteluun,jaksamiseen ja toimintaan,eikä siinäkään paljon toisten syyllistämiset,arvostelut ja tuomitsemisetkaan auta asiaa,päinvastoin.
Masennus ja nämä ajatustentuholaiset yleensä jollakintavoin liittyvät toisiinsa.


Kuulostaako tutulta?

-Olen ruma
-Olen lihava
-Olen kuvottava
-Olen viallinen
-Olen tyhmä
-Olen hirveä
-Olen hylkiö
-Olen vastenmielinen
-Olen epäonnistunut kaikessa
-Olen huono ihminen
-Olen huono vanhempi
-Olen huono kaveri tai ystävä
-Olen huono parisuhdekumppani
-Olen huono työntekijä
-Olen riittämätön
-Olen kykenemätön
-Olen näkymätön
-Olen huono tässä ja tuossa
-Jne jne jne...

-En osaa mitään
-Minusta ei ole mihinkään
-Kukaan ei pidä minusta
-Teen vain pelkkiä virheitä
-Epäonnistun kaikessa
-En kelpaa kenellekkään
-Kukaan ei halua minua
-Kukaan ei huoli minua
-Kukaan ei tarvitse minua
-Kukaan ei kaipaa minua
-Kukaan ei hyväksy minua
-En ole riittävä
-Pilaan kaiken
-Kaikki on mun syytäni
-En ansaiste mitään hyvää
-Jne jne jne...

-Anteeksi kun olen olemassa...

Mutta aina on se mahdollisuus kuitenkin selvitä tai edes jotenkuten näiden ajatusten kanssa pärjätä,vaikka kuinka hankalalta näiden ajatusten kanssa eläminen tuntisikin. Apua näihin on saatavilla jos sitä kokee tarvitsevansa.



Mun omassa elämässäni itsekriittisyys,huono itsetunto ja huono itseluottamus ovat olleet niin kauan kuin vaan muistan,mutta jossakinmäärin on tapahtunut myös edistystäkin vanhemmiten.

Mä omallakohdallani tiedän millaista on olla ruma,yököttävä,kuvottava ja viallinen,kun ulkonäköä arvostellaan kaikkine vikoineen päästä varpaisiin. Tiedän millaista on,kun ei koskaan tee mitään oikein,kun kaikkea arvostellaan ja leimataan huonoksi jo ennekuin on edes alottanutkaan.
Oli niin tai näin,teki niin tai näin,niin mikään ei ole hyvä.
Tiedän millaista on olla viallinen ihminen  jos masentuu,eikä jaksa nähdä ympärillään positiivisuutta,elämänlaatu huononee,oma jaksaminen on vähissä ja ajatusmaailma koostuu tahtomattaan suurimmaksiosaksi vain negatiivisista ja ikävistä ajatuksista,olotila on äärimmäisen kurja ja sitä ajautuu tekemään elämässään sellaisia asioita tai virheitä,joita ei normaaleissa olosuhteissa tekisi. Tiedän millaista on ollut elää paniikin ja ahdistuksen kanssa,peläten,lähes lamaantuneena ja sekin on arvosteltu vain,että kuinka mä olen huono,kamala,laiska, mitätön ihminen. Tiedän mitä on,kun inhotaan jo lähes pelkän olemassaolon takia. Tiedän millaista on ollut olla huono äiti jo ennekuin ensimmäinen lapsistani oli edes syntynytkään. Tiedän millaista on ollut olla aina se ns.viimeinen valinta. Tiedän millaista on,kun jätetään porukan ulkopuolelle tai seura kelpaa joskus vain jos ei ole ketään muuta parempaa seuraa tarjolla. Tiedän millaista on,kun joku esittää kaveria,mutta seläntakana onkin jotain aivan muuta ja käyttää kaiken myrkyllisyytensä vain mustamaalaamiseen,jotta sais kaikki muutkin ajattelemaan kuinka huono olenkaan. Tiedän millaista on tehdä jonkun mielestä virheitä ja kantaa niistä vihoja koko lopun elämäni,kun muiden virheet annetaan anteeksi. Tiedän millaista on olla eriarvoinen ja eriasemassa,kun muut. Tiedän millaista on olla aina se huonoin.
Tiedän millaista on,kun aina jostakin löytyy jotakin vikaa ja kaikkia ihmispiirteitäni arvostellaan. 
Tiedän millaista on,kun kerrotaan kuinka jokin asia ei ole mun juttu,jokin asia ei sovi mulle,musta ei ole johonkin ja musta ei ole mihinkään,enkä mä ansaitse mitään,enkä ketään.
Mä tiedän millaista on elää sen ajatuksen kanssa,että sitä on vain yksi pelkkä ihmisvirhe,ihmisroska,ihmisjäte jne.

Elämänvarrella on saanut oppia paljon siitä,että millainen sitä on muiden silmissä ja surullista on vaikka itse sanonkin niin se,että mä olen uskonut näitä asioita ja antanut niiden aina jossakinmäärin vaikuttaa mun jaksamiseeni ja elämääni.
Tokihan joskus on elämänvarrella onnistumisen kokemuksiakin tullut ja olen saanut törmätä  pienen kehun,kiitoksen tai pienen hetken verran joihinkin harvinaisempiin ihmisyksilöihin,mutta jostainsyystä niitä on tullut vastaan vähemmän epäonnistumisiin ja huonoihin ihmiskokemuksiin nähden.

Mä jaksoin jossainvaiheessa ymmärtää sen,että en tarvitse ympärilleni määrää enempää mun itsetuntoani tuhovia ihmisuhteita. Vanhojen tuhojen korjaamiseenkin on mennyt jo lähes koko ikä ja vieläkin se prosessi on jossakinmäärin kesken.
Mun yks parhaista päätöksistäni onkin ollut jossainvaiheessa se,että mä en halua ympäröidä itseäni ikävillä ja pahantahtoisilla ihmisillä. Mä voin heipata,hymyillä ja olla samassa tilassa,mutta se riittää.
Mihin mä tarvitsisin ihmisiä,jotka antais vaan mulle pahan mielen ja kylväis negatiivisia ajatuksia.
Mitä mä teen seläntakana juoruilevilla ihmisparoilla,jotka esittää olevansa kaveria,mutta silti haluaa mustamaalata seläntakana ja saada kaikki uskomaan kuinka huono olen,vaikka eivät itsekkään sen kummoisempia olisi.
Tiedän vastauksen...En tee tällaisilla yhtikäs mitään,eikä tee kukaan muukaan.


Aikansa kutakin,sanotaan...
Mun elämästä ei vaikeudet ja pettymykset ole puuttuneet,mutta enpähän ole antanut sen loppuun saakka lannistaa. Pahan paikan tullen olen pyytänyt apua sieltä mistä sitä saa,ilman että avun antajalla on tarvetta juoruta valheellista tietoa kenellekkään ja olen sitä apua tarvittaessa  myös saanut.
Olen joutunut tekemään raskaita ja ikäviä päätöksiä elämässäni,mutta ne päätökset on tehty kaikkien parhaaksi jota päätökset ovat koskeneet. En siis ole suinkaan huono ihminen vaan itseasiassa hyvä ihminen,koska mä kuitenkin ajattelen toisten parasta,vaikken ole aina jaksanutkaan toimia toisten parhaaksi haluamallanitavalla.


En itse usko omallakohdallani siihen,että näistä omista ajatustentuhoajista voin koskaan päästä täysin eroon,vaikka edistystä aina  tapahtuisikin. Tuntuu,että itsellä on liian pinttyneitä jotkin ajatukset itsestäni ja ne viat jotka itsessäni näen eivät korjaannu vaan mun pitäisi vain oppia hväksymään ne osana itseäni. Se on vaan niin vaikeeta,vaikka tokihan mä kuitenkin yritän kyllä.

Tämän ei nyt ollut tarkoitus olla mikään negatiivinen itku,valitus,ketutuspostaus,vaikka tiedän,että on niitä joiden mielestä lähes kaikki on itkemistä,valittamista tai ylipäätänsä pelkkää turhuutta mitä nettiin kirjoittaa.
Ei ymmärretä sitä erilaisuutta,että meillä vaan on erilaisia tapoja tuoda asioita esille. Toiset tykkää kirjoitella,toiset puhua ja osa olla ihan vaan omissa ajatuksissaan.
Mäkin teen asiat vain omalla tavallani,koska mullakin on siihen oikeus. Eikä kenenkään tarvitse lukea jos ei mun kirjoitukseni miellytä.

Ihminen se vain minäkin olen...Kiitän ja kuittaan,hyvää yötä. Zzz...

Kohti valoisampia ajatuksia =)