Ajatuksia ukkosesta ja itsensä valokuvaamisesta

Mihin sitä voi aikansa käyttää sade tai ukkospäivänä? Noh,vaikkapa enempi ja vähempi epäonnistuneisiin mekkokuviin ja tähän perään vielä se naurava naama. En siis ole vieläkään testannut,että saanko jo hymiöitä näkymään,kun ne Blogin perustamisesta saakka vaan alkuunsa ketkuili,mutta se siitä.

Siitä on jo pidemmän aikaa,kun viimeksi ukkosherra on eksynyt lähistölle ja viihtynyt hieman pidempäänkin,kun vain parin jyrähdyksen verran. Tänään saatiinkin ukkosta ja vesisadetta vähän suuremmassa määrin ja se sit hieman muutti omia päiväsuunnitelmiakin.

Olen vähän semmonen ukkosintoilija,mutta en mä silti ulos lähtis itseäni salamoinnille altistamaan,kun eihän sitä tiedä,että koska se voi iskeä ja minne tai mitä muuta kautta se isku voi kulkeutua siirtyessään paikasta toiseen. Kyseessä on kuitenkin arvaamaton ja vaarallinenkin luonnonilmiö.

Vaarallisuudestaan huolimatta ukkonen on kuitenkin vallan näyttävä luonnonilmiö,varsinkin jos se sattuu esiintyä pimeänaikaan ja siinä on se jokin,joka viehättää...Sopivassamäärin upeutta,vaarallisuutta ja jännitystä. Toisinaan kova ukkonen herättää myös pelkoa ja varovaisuutta.
Itse tulee kyllä suljettua ikkunat ja kiskottua johtoja seinästä  irti jos niitä sattuu ukonilmalla olemaan kiini pistokerasioissa.

Mulla on muutenkin semmonen tapa,että meillä johdot ei ole kiinni seinissä muutoin kuin vain senajan, kun laitetta käytetään. Olipa sitten kyseessä laturi,pesukone,telkkari tai mikä vaan niin koskee kaikkia laitteita.
Jääkaappi on ainoa laite, jossa johdon on pakko olla jatkuvasti kiinni ja syyn siihen varmaan ymmärtääkin.

Näistä tulee välillä vähän enempi tai vähempi nipotettua jälkikasvullekkin,kun nehän mieluusti latailis puhelimiaan yöaikaan ja mun mielestä taas se puhelin olis järkevämpi ladata jo illalla ennen nukkumaanmenoa,kun siihen hommaan ei edes kauaa mene. Välillä jos satun vaikkapa yöllä heräämään ja huomaan,että laitteita on jäänyt kiinni jonkun muun jäljiltä niin kyllä mä ne sitten irrottelen.


Tänään ajattelin aikanikuluksi  yrittää ottaa jonkinmoisia mekkokuvia. Niitäkin mulla on,vaikken mä niitä juurikaan voi missään käyttää. Tänään niistä pääsi kolme kuvaan. Mun elämässäni ei ole hienoja tilaisuuksia,eikä juuri juhliakaan ja mä liikun aina kelistä riippumatta kävellen paikasta toiseen,enempi tai vähempi hikuhatussa,sekä  lenkkarit kintuissa niin eipä siinä paljon mekkosia tule pueskeltua tuonne tienpäälle.
Tokihan nyt kesänaikana on tullut kotosalla niitä pidettyä ja on voinut myös vapaa-iltoinakin päällensä pukea,kun silloin yleensä on ollut saatavilla joku nelirenkainen kuljetus tarvittaessa paikasta toiseen.

Tietysti tämä kuvailu ajatus oli mitä loistavin,kun sisällekkin tuli ukkosen myötä entistä hämärämpää ja näillä mun välineillä,olosuhteilla ja kuvaustaidoillani ei kovinkaan kummoisia  kuvia saa aikaiseksi muutoinkaan.
Se taas tietysti on katsojan silmässä se asia,että miten näkemänsä kuvan näkee,mutta mulla on tämä pinttynyt tapa vähätellä itseäni tässäkin asiassa.

Siinä on aina se oma haasteensa saada edes se yksi omastamielestä siedettävä kuva, jonka viitsii edes julkaista. Yleensä se kuva onkin sellainen vähän sinnepäin mitä alkujaan ajatteli otos.
Mä olen joissakin asioissa vaativa,mutta näissä asioissa on vaan pakko tehdä niitä joustoja,kun ei muutakaan vaihtoehtoa ole ja parempaankaan ei vaan pysty.
Olen vähän armollisempi itselleni näissäasioissa myös siksi,kun enhän mä ole mikään ammattivalokuvaajakaan.
Lähes kaikissa ottamissani kuvissa näen aina jotakin vikaa ja kuvankäsittelyohjelmia kun ei itselläni ole hankittuna niin eipä niitä vikoja "vikoja" saa korjailtuakaan. Mutta toisaalta,tarviikokaan niitä saadakkaan korjailtua? Eikös nykymaailma ole jo ihan riittävän käsiteltyä ja siloteltua muutenkin.
Joitain säätöjä tulee toki puhelimella tehtyä lähinnä rajaamisiin,valaistus ja värisävyihin,sekä joitakin filttereitäkin on tullut kokeiltua,mutta eipä se valikoima ainakaan mun laitteessani kummoinen ole. Näillä nyt kuiteskin mennään mitä on.

Itsensä kuvaaminen on omastamielestäni melko hankalaa jos haluaa itsestään kuvia ottaa. Ja kyllä,vaikka mä olenkin ihan vaan tällainen tavallinen ilmestys,enkä millääntapaa hääppöinen ulkonäöltäni niin silti mullaki on oikeus ottaa itsestäni kuvia ja halutessani myös julkaista niitä ihan samallatavalla kuin muillakin,jotka haluavat. Ei se ole vain kauniiden ja taitavampien kuvaajien oikeus. Jokainen voi ja saa tehdä senkin homman ihan vain omalla tyylillään.

Siinäpä on myös oma hommansa asetella jalusta kameroineen paikoilleen. Sit pitäis löytää jonkinmoinen kuvausasetus ja lopulta itselaukaisulla on se 10sekunttia tai muun valitseman ajan aikaa asettautua asemiinsa ennekun laite räpsäsee kuvan tai useamman.
Siinä sit jännitellään,että no minkäslainen ikuistus siitä nyt sit tuli ja mihin se mahtoikaan kohdistaa tällä tuurilaukaisulla. Sit vielä jos se hiussurtuva on väärällätavalla,tukka muutenvaan sekasin,meikit tavallistakin enempi levahtaneena,pölypallo leijailemassa kuvan tiellä ilmatilassa,asento vääränlainen,kuvakulma huono,valaistus huono,ilme väärä,kuva sumea, ja tätä vika listaahan vois jatkaa vaikka loputtomiin...Jokainen varmaan tietää, joka on tämän kokenut,että eipäs yksi,pari tai kymmenenkään kuva otosta riitä tähän operaatioon. Se vaatii aikaa ja mä ainakin jossainkohtaa jo itse vaan luovutan...yleensä siis viimeistään siinävaiheessa,kun se puhelimen akku tai kameran paristo loppuu kokonaan. ...Eikä yhtään omastamielestäni hyvää otosta sieltä valikoimasta löydy siltikään...! Sit vaan pitää kelpuuttaa joku kuva,kun parempiakaan ei kerta ole.

Jahas,se onkin taas näemmä jo kello puolenyön ylittänyt ja olis aika mennä siirtyyn höyhensaarille.
Tässä vielä nämä kuvatukset tältäpäivää tai siis nyt jo eiliseltä.

Tämän mekon hankin joskus,kun sille piti alunperin olla käyttöä,muttei sitten ollutkaan.

Yllätys,että mun kesämekkoni on leopardikuosia ja tämä pääsee jopa ulkoilemaankin aina välillä. Varsinainen oman elämänsä Mona Lisa =D

Tämä mekko toimii hyvin kotimekkona.