Hempeitä neilikoita


Tulipa tänään vähän piristykseksi tuotua kauppareissulta kukkasia kotiin. Hetkenaikaa on jo ollut taas mielessä,että olispas kiva olkkarin tyhjällä pöydällä joku nätti kimppu ja nyt siinä sitten koreilee hempeitä neilikoita.

Aina on hyvä syy ostaa kukkasia itselleen ja vaikkei ne meillä kauaa eläkkään niin saa näistä kaupan kimpuista nauttia aina kuitenkin senajan,jonka ne jaksaa olla hengissä. Aina ei tarvitse olla se merkkipäivä tai jokin muu syy juhlaan,kun kukkasia voi hankkia ihan muutenkin vaan.

Kukkaset tuo ainakin itselleni hyvän mielen ja ne tuo arkeen,sekä myös kotiin sellasta kivaa pientä piristystä ja niitä voi tietysti myös käyttää sisustamisessa. Ei niitä ihan hirveen usein kuiteskaan tule osteltua,kun vois olla,että se tietty mukavuus vois mennä jos niitä jatkuvasti itselleen hankkis,vaikka eihän kukkiin kyllästyä voi!

Joskus kyllä vähän myös arveluttaa kukkien tai kasvien ostelu,kun aina ei tule etukäteen tarkasteltua,että onko ne kuinka myrkyllisiä.
Yleensä jos jokin kiva kasvi tai kukka osuu silmään niin se sitten vaan lähtee kauppareissulla mukaan ja jälkeenpäin vasta kotosalla siitä alkaa etsimään sitä tietoa.

Lemmikkitalouteen ei ihan kannattais niitä myrkyllisiä kasveja ja kukkasia hankkia,kun ei koskaan tiedä,että kuinka ne sitä lemmikkiä mahtanee kiinnostaa.
Meillä on vuosienvarrella ollut joitain myrkyllisiksi luokiteltuja kasveja,mutta eipä niistä mitään suurempaa vaivaa ole kissalle tullut,vaikka onkin niitä välillä päässyt maistelemaan.

Tällähetkellä mä yritän suojella meitin kissaa Pagodipuulta,joka muutti meille 3kk sitten ja on kuulemma kauttaaltaan myrkyllinen tai näin jostain olen ainakin lukenut. Pari kertaa on ylhäisyytemme osoittanut nyt vasta lähiaikoina kiinostustaan ihan vain ohimennen tuohon kasviin maistamalla sitä,mutta olen kerennyt sen hätyyttelemään muualle.

Vähän jänskättää kyllä,että kuinkahan mä viihdyn noiden neilikoiden aiheuttaman tuoksun kanssa... Huomasimpa tuossa meinaan,että niistä lähtee oma tuoksunsa ja mä olen vähän hajusteherkkä. Nähtäväksi jää.


Tässä vielä kuvia tästä hempeästä kaunokaisesta,joka tällähetkellä saa koreilla maljakossa...



















Kommentit

Suositut tekstit