Tuoksut&tuoksuttomat suosikkini


Maailma on täynnä tuoksuja,joista jokaisella meillä on ne omat suosikkimme ja inhokkimme. Voisin tässä vähän tälläkertaa kertoa omista suosikki tai vakio tuotteistani,joita valitsen markkinoiden laajasta valikoimasta,sekä höpötellä tuttuun tapaan niitä näitä. Osa suosikki tuotteistani on hajusteettomia,koska esimerkiksi kasvojen alueelle en hajusteellisia tuotteita oikein pysty käyttämään. Olen tottunut käyttämään ihan perus tuotteita,joita on helposti kauppa reissulla saatavilla. En jaksa uskoa,että ne markkinoilla olevat lukuisat ja kalliit ihme putelit olisivat loppujenlopuksi yhtään sen ihmeellisempiä.

Mun lempi tuoksuni ovat kautta aikojen olleet vanilja ja kookos. Muita äkkiseltään mieleen tulevia hyviä arkisempia tuoksuja on mm.kahvi,hunaja ja kaneli. Pidän makeahkoista,hedelmäisistä,sopivasti raikkaista,pehmeistä,hieman mausteisista,sekä miedoista tuoksuista.

Tuoksujen haitta puoli on se,että ne saattaa aiheuttaa erilaisia ikäviä ohimeneviä oireita,olipa ne sitten hyviä,huonoja,voimakkaita tai mietoja. Tuoksut siis saattavat jossakin määrin esimerkiksi aiheuttaa pääkipua,ihon kihelmöimistä,kuumotusta tai huonovointisuutta. Voi tulla nenä,kurkku tai silmä ärsytystä,kirvelyä,kutinaa,pistelyä,poltetta tai vuotamista. Nämä on ainakin ne itselle tutuimmat oireet. Käytän harvoin mitään hajuvesiä ja yleensä riittääkin,että sipasen vaan vähän Rexona dödöä kainaloihin jos on tarvetta.

Tuoksuissa on se jännä puoli tai oikeastaan enemmänkin ihmisen hajuaistissa,että se tuppaa tottumaan tiettyihin hajuihin,eikä enään välttämättä pysty haistamaan niitä tutuksi tulleita tuoksuja yhtä herkästi. Jos joku on tottunut päivittäin vaikkapa suihkauttelemaan hajuvettä niin jossainvaiheessa sitä vaan lisää ja lisää tajuamatta,että lähiympäristö kyllä haistaa sen liiankin hyvin,vaikkei enään se oma nenä siihen kykenisikään.

On tiettyjä tuotteita,joita itse käytän hajusteettomina ja on tuotteita, jotka saa olla tuoksullisiakin. Riippuu ihan käyttötarkoituksesta ja siitä,että missämäärin ja millaisia tuoksuja siedän tai kuinka pitkään niille tuoksuille altistun. Esimerkiksi pyykin pesussa itse pesuaine on hajusteeton,mutta huuhteluaine voi olla hajustettu jos siedän sitä. En kestä voimakkaasti hajustettuja pyykkejä ja se lopputulos on aivan kuvottava jos pyykit pestään ensin hajusteellisella pesuaineella ja sitten lisäksi vielä jollakin eri hajuisella huuhteluaineellakin! Se sekayhdistelmä on ihan kaikkea muuta kuin puhtaan ja raikaan tuoksuista,mutta tämä on vain mun oma mielipiteeni asiaan.

Seuraavaksi voisin listata joitakin suosikki tai vakio tuotteita,jotka on jo pidemmän aikaa pysyneet samoina.

HAJUSTEETTOMIA suosikki tai vakio tuotteitani ovat mm:

-Kasvojen pesu aineet (Lumene herkkä)

-Kasvo rasvat (Ceralan Plus,LV)

-Kasvojen kuorinta-aine (Erisan tai LV)

-Perusvoiteet (Ceralan Plus,Aqualan L,Erisan)

-BB-voide (Maybelline)

-Meikit (Lumene,Maybelline)

-Aurinkorasvat (Eucerin)

-Hiuslakka (Erisan tai LV)

-Pyykinpesuneste (OMO)

 

HAJUSTETTUJA suosikki tai vakio tuotteitani ovat mm:

-Suihku saippua (Rexona fruit explosion)

-Käsi saippua (Palmolive milk&honey)

-Roll-on deodorantti (Rexona aloe vera)

-Hiusten pesuaineet (XZ energisoiva hedelmä tai Head&Shoulders Citrus Fresh)

-Hiusväri (Garnier Nutrisse)

-Pyykin huuhteluaine (Softlan vanilla&orchid)

-Siivouksessa käytettävät pesuaineet (Näitä on useampia eri tarkoitukseen  ja vaihtelevuutta löytyy jonkin verran)

 -Astian pesuaine (Fairy sitruspuutarha)

Lopuksi mainittakoon,että hammastahna on ihan Pepsodenttia.

 

Tässä oli suurinpiirtein kaikki ne tarpeelliset tuotteet mitä arjessa tulee käytettyä ja jotka on olleet sellasia suosikki tai vakio tuotteitani. Jotain voi toki puuttua,mutta ihan heti ei tule mieleen mitään. 

Laitetaas loppuun vielä kuva uusimmasta hajuvesi hankinnastani,kun monien vuosien jälkeen kävin Body Shopissa ja mitäpäs muutakaan sieltä tuli ostettua. Kerrotaas tässä samalla,että kuvan kaulakoru on H&M liikkeestä. Tilasin kesällä nätin kaulakorun Zalandolta ja enpä sitten ajatellut sen pidemmälle,kun säilytin sitä vessan naulakossa,että ne kaikki 3 ketjua pysyisi suorassa ja käyttövalmiina. Suihkun kosteus ilmeisesti tummensi sen melko nopeasti ja vähän on harmittanut. Tämä koru oli nätti löytö,joten saa nyt ainakin toistaiseksi korvata sen menetetyn ja enään en tee samaa virhettä toista kertaa säilytyksen suhteen,vaikka tummuupahan tämäkin hely jossain vaiheessa jokatapauksessa.




Nyt on käytävä nukkumaan päin,joten hyvää yötä...Zzz...   Kiitos,kun kävit! =)



Kommentit

Suositut tekstit