Syyslomatunnelmia

 

Jos et siedä tai ymmärrä toisen ihmisen pahaaoloa niin kannattaa jättää tämä enempi tai vähempi omastamielestäsi turhanpäiväinen "ruikutusvalitus"postaus lukematta!

Syysloma viikko on keskiviikossa ja vaikka lomailu tuli ihan tarpeeseen,sekä tilaisuus olisi yrittää latailla akkujaan niin jostainsyystä ei tunnelmat ole mitkään mukavat kuitenkaan. Viime perjantai oli lopulta sairaslomapäivä ja tohtori olis  pidemmänkin sairasloman laittanut,mutta ajattelin,että ehkä tämä syysloma nyt taas jossakinmäärin riittää ja ajaa saman asian. Tämähän on niin sitä mua ja mun ajattelutapaani,että koitetaan aina kestää ja sinnitellä vaan jos jotakin kuormitusta on,kun tuleehan se hengähdystauko (loma) taas jossainvaiheessa,jonka jälkeen voi taas kestää ja tätärataa. Toisinaan välillä lomat meneekin melkeinpäs siihen,että sitä toivoo palautuvansa seuraavaan koitokseen. Aina se oma kroppa vaan ei pysty kuitenkaan riittävästi palautumaan vaikka itse haluaisikin,mutta siihen on aina ne omat syynsä,kun palautuminen on muutenkin arkioloissa ollut niin hidasta tai riittämätöntä.

Alunperin syysloman piti suunnitellusti mennä toisella tavoin,mutta sitten tulikin tuossa hiljattain eräänlaisia ikäviä muutoksia ja tässä sitä sitten ollaan. En nyt halua sen enempää niistä aiheista avautua,jotka liittyvät jälkikasvuuni,koska yritän olla lasteni asioista täälä blogissani mahdollisimman vaiti,vaikka joskus tekisi mieli avautua tai kirjoitella monenmoisesta aiheesta ja laukoa kaikki ajatukseni pihalle! Ehkä jossainvaiheessa niin saatan tehdäkkin,mistäs sitäkään voi koskaan tietää. Harmittaa vaan kyllä tämäkin tilanne todella paljon ja ylipäätänsä koko tilanne kokonaisuudessaan jossakinmäärin ahdistaa,uuvuttaa,ärsyttää ja surettaa! Asioille ei kuitenkaan kukaan mitään voi,joten se on vaan pakko yrittää elää niiden kanssa niinkuin ne ovat ja tilanne on nyt sitten se,että viettelenkin syyslomaani lähinnä itsekseni,typerien ajatusteni kanssa ja melkeinpäs seiniensisällä kököttäen. Eipä kiinostaisi ollenkaan,mutta näillä nyt mennään vaan.

Ikkunasta jos katsoo ulos niin voi vaan nähdä sadetta,harmautta ja märkyyttä. Piha vaahteroistakin on jo lähes kaikki syksyiset lehdet varisseet pois ja jäljellä on vain puun karahkat talviasuissaan. Tässävaiheessa syksyä mä yleensä jo odotan kovin innoissani pakkasia,lunta ja talven saapumista,mutta nyt en jostainsyystä osaa oikein odottaa innolla sitäkään. Noh,ehkä se innostus jossainvaiheessa herää. Ei mitään järkevää tekemistä keksi,eikä edes jaksa keksiä,kun jo jonkinaikaa on tuntunut,ettei mikään oikein tunnukkaan miltään. Kavereita ei ole,mutta onneksi miesystävä töiden jälkeen yrittää jaksaa pitää seuraa. Voin todeta,että olotila ei ole viimeaikoina ollut muutoinkaan ihan huipussaan ja tunnelma on ollut vähän viimepäivinä jo sellainen,että mikään ei oikein tunnu tosiaan miltään,paitsi tyhjältä ja huonolta.Vaikka olis kivojakin juttuja ollut ja olis tiedossakin kivoja juttuja niin jotenkin vaan sitä on vaan semmonen tyhjä olo ja sen tyhjän olon sisällä väreilee tai on huono olo. Kroppa on vieläkin jotenkin kiireisessä tilassa,vaikka ei oliskaan kiire minnekkään ja sit toisaalta on vaan aivan nuukahtaneen jämähtänyt olo ja sitä joutuu oikein käskeä itsensä ylös ja tarttumaan vaikkapa imurinvarteen. Lenkillä en ole käynyt taas pariin päivään,kun ei huvittaisi sekään,mutta kyllähän ulkoilma yleensä aina jonkinverran kuitenkin  virkistää,että pitäis sinne vaan itsensä pakottaa. Jossainvaiheessa kiinnitin huomiota siihen,että sitä on jotenkin väsähtänyt olo. Ei mitenkään semmonen,että sitä nukkuis,mutta semmonen kropassa tuntuva uupunut ja heikohko olotila.Ykspäivä kuvailin oloani,että ihankun olisin jo elämääni uupunut tai jotenkin henkisesti muutenvaan rikki menossa. Olen ollut tavallista itkuisempi ja ajatuksissa on vaan pyörinyt tavallistakin enempi ikäviä asioita. Joka elämänrintamalla on ne omat kuormituksensa,mutta vaikka mä haluan vaan jaksaa niiden kanssa niin mun kroppa ei olekkaan ihan samaa mieltä mun kanssani. Ihmiskeho se kyllä ilmoittaa jos sitä ei voi hyvin ja sitä on aivan turha yrittää edes huijatakkaan. Hirveen ristiriitaista on kuitenkin se,kun ei huvittais tehdä mitään,ei oikein jaksaiskaan,mutta silti sitä jotain haluais tehdä,kun paikoilla oleminenkin ahdistaa ja tietää,että paikoilla oleminen saa myös aikaan vaan kaikenlaista muuta vaivaa,eikä varmasti auta omallakohdallani yhtään kohentamaan olotilaakaan. Mä kyllä tietäisin paljonkin asioita,joita voisin haluta tehdä,mutta tiedän,että ne on vaan ajatuksia, joita en pysty koskaan toteuttamaan olosuhteidenpakosta niin nyt vaan pitäis jotenkin yrittää keksiä yhä vaan niistä pienistä arjen jutuista niitä mukavia asioita, joita mun elämäni olosuhteissa on mahdollista tehdä. Kyllä sitä välillä pohtii,että voiko nekin asiat vaan joskus sitten loppua mitä tarjolla on vai voiko niihinkin vaan kyllästyä,ettei niistä määränsä enempää saakkaan ihminen iloa?  Ei vaan tule jostainsyystä mieleen mitään piristävää,kun kaikki on jotenkin jo niin muka nähty ja koettu. Täytyis varmaan laatia joku lista kivoista asioista ja mahdollisuuksista. Sekin varmaan vaan täyttyis pelkistä pakollisista kotiaskareista ja kävelylenkeistä,kun enpä mä elämässäni paljon muuta voi tai kerkiä vapaa-ajallani tehdäkkään. Liian usein sitä taas miettii,että mitäs jos jos tai jos sitä olis aikoinaan kyennyt tekemään ja valitsemaan elämässään toisin? Sitä olis niin paljon enemmän mahdollisuuksia tehdä ja toteuttaa asioita,sekä elää haluamaansa elämää,mutta nyt mennään vaan näillä mahdollisuuksilla mitä on ja toistellaan samaa arkikaavaa vaan kaikkine hyvine ja hunoine aikoineen. Elämäähän tämä vaan on ja siihen nyt vaan kuuluu kaikkea hyvää,sekä huonoa.

Tiedän,että tämä menee ohitse kyllä ja ajatukset tasaantuu, jonka myötä tulee sellainen perus siedettäväkin olotila taas. Kyllähän tämänkin olon kanssa voi toimeentulla,mutta eipähän  mikään mukava elämys ole kuitenkaan. En usko,että omallakohdallani voi koskaan tulla täysin sellaista onnellisuuden ja hyvänolon huipentumaa,kun ei sellaista ole koskaan tullut tähänkään elinikään saakka. Pienistä asioista yritän aina iloita ja joskus vähän suuremmistakin. Takana on kuitenkin pitkittyneitä stressi ja uupumusvaiheita,sekä jossakinmäärin myös masentuneisuutta,eikä niitä asioista vaan pysty enään mitenkään täysin korjaamaan. Niiden kanssa on vaan pitänyt oppia elämään,tulemaan toimeen ja hyväksymään se tosiasia,että mä vaan olen ihmisenä herkkä,kuormitun herkemmin ja palaudun olosuhteidenmyötä hitaammin. En kuitenkaan voi sille mitään jos mä itse haluan tehdä,kestää,siettää ja suorittaa asioita,vaikka olis samalla tuhat ja sata huolta murheineen mielenpäällä,arki olis kiireistä ja epäsäännöllistä,mutta mun kehoni onkin sitämieltä,ettei se määräänsä enempää vaan jaksa jos kuorma on jo täysi. Mulla on kuiteskin myös onneksi se ominaisuus,että haluan selvitä.

Loman jälkeen on ollut aina kuitenkin mukava palata töihin ja olen pääasiassa pitänytkin työstäni. Työpaikka on ollut viihtyisässä ympäristössä luonnon keskellä ja työmatkojenkin varrella olen saanut nähdä ja kokea kaikenlaisia pieniä mukavia hetkiä. Arkeen työssäkäynti tuo jossakin määrin säännöllisyyttä,että on  päivärytmi herätä ja mennä nukkumaan,sekä  tietysti se tuo myös päivään oman sisältönsä kaikessa vaihtelevaisuudessaan.Työssä tai työyhteisössä voikin olla myös silti ne ikävämmät puolensa niinkuin kaikessa,mutta niitä en nyt lähde tässä availemaan. Tällähetkellä tilanne on se,että mä en oikein tiedä,että millä mielin töihin palaan,koska tokihan kaiken piti kruunata vieläpä se,että mun työkuvioihini tehtiin muutoksia viimeviikolla ja tietysti juuri,kun sellaista muutosta en olis tähän väliin lisäksi kaivannut. Muutoksen myötä jouduin jättämään itselleni tärkeän työpaikkani ja loman jälkeen siirryn toiseen. Tokihan mä tuttuuntapaan kykenen tyytymään kohtalooni niinkun aina,kun ihmisenhän on vaan pakko. Täytyy varmaan listata niitä hyviä ja huonoja puolia ja aikahan sen näyttää,että vieläkö ajattelen työstäni tai työympäristöstäni positiivisin mielin. Nyt en kuitenkaan työasioilla päätäni vaivaa,kun olen lomalla!

Pitäis kuulemma levätä ja tehdä mukavia asioita...Pitäisi keksiä ja löytää mielekästä tekemistä jotta sais parempia ajatuksia itselleen kivoista asioista tai onnistumisen kokemuksia. Jep,jep...Mistäs mä niitä  löytäisin tai saisin?  Täällä mä olen kököttänyt kotosalla nämä lomapäiväni  melkeinpäs itsekseni,typerien ajatusteni ja huonon olotilani kanssa. Olen keittiönpöydän ääressä katsellut läppäriltä ohjelmia ja yrittänyt kuluttaa aikaa muutenvaan. Voin kertoa,että puuduksissa olen,ahteri on turta,suonikohjuihin sattuu,ahdistaa moinen paikoilla oleminen ja viimeisimpänä rintakehäänkin jo eilen illalla alkoi sattumaan ilmeisesti pitkittynyt istuma asento,kun se ei vaan itselleni sovi. Kotihommia olen kyllä välissä yrittänyt tehdä,vaikkei jaksaiskaan. Eikö tässä ihmiselämässä tosiaan muuta tekemistä ole kuin tehdä päivästä toiseen kotihommia vaan. Eipä ole olo yhtään siis sen parempi tai mukavampi...vielä ainakaan. Voiko se näissä lomatunnelmissa mukavampi ollakkaan?! Noh,onhan tässä vielä lomapäiviä jäljellä ja toivoa paremmasta...

Ajattelin seuraavaksi saada nostettua ahterini tästä penkistä ylös ja alkaa heilumaan imurin kanssa. Täytyis varmaan yrittää uloskin päästä jos se vähän virkistäis!

Kaikesta huolimatta oikein mukavaa keskiviikkoa!