Syksy tekee tuloaan


Mukavaa alkanutta syyskuuta!

Se alkaa olla se aika vuodesta,kun aletaan ottamaan syksyä vastaan. Itse odottelenkin jo syksyn väriloistoa saapuvaksi ja toivon,että siirtymä talveenkin olisi suht loskaton.
Olen päässyt tässä jo jonkinaikaa törmäilemään lenkinvarrella hirvikärpäsiin ja jostainsyystä olen niihin törmännyt enemmän kuin koskaan ennen. Ei tarvitse olla kuin pienempikin metsätienpätkä niin johan surahtaa joku yksilö hipiälle tai vaatteelle koittamaan onneaan  ja erehtymään isäntäeläimensä valinnassa. Osa niistä siivekkäistä ymmärtää ottaa siivet allensa ja poistua omatoimiseti paikalta tajutessaan,että on pysäköitynyt väärän lajin edustajaan.  Onko niitä jotenkin enemmän tänävuonna vai satunko vaan osumaan juuri sopivasti niiden hyökkäysreitille? Oli miten oli niin se kohtaaminen ei ole koskaan niin mielekäs,vaikka tokihan olen aina helpottunut siitä,ettei ne otukset ole kuiteskaan kasikinttusia! =D

Luonnossa on saanut jo havaita ensimmäisiä syksyn sävyjä ja yks mitä mä ihastelen on peltonäkymät.
Pellot on jotenkin niin erityisen kauniita syksyisin.
Yks mitä odotan jo kovasti on vaahteroiden syksyinen väriloisto. Sitäpä siis odotellessa =)

Mulla on ollut perinteisesti arkikiireitäni,mutta hieman on niihin jossakinmäärin luvassa ehkäpä myös helpotustakin.
Nyt on aika taas jo mennä kuitenkin nukkumaanpäin ja tässäpä vielä kuvia viimepäiviltä...














Kommentit

Suositut tekstit