Se itselle toimiva,tuttu ja turvallinen jalkine


Tulipa tässä hiljattain otettua viimein käyttöön uudet kengät,kun vanhat alkoi olemaan jo senverran kuluneet ja lenkilläkin alkoi turhauttamaan se pysähtely,kun piti poistella vähänväliä kiviä,jotka tuli pohjista läpi aiheuttaen tietysti kipua jalkapohjiin upotessaan.
Mulla on ollut tapana vähän kuluttaa kengät ensin loppuun ennekun otan  käyttöön uusia.

En yleensä oikein viitsi sijoittaa kenkiin suuria summia rahaa,enkä aina oikein usko siihenkään,että laadusta saa tai joutuu maksaa. Kengätkin on kuiteskin vaan käytössä kuluvaa ja sentakia yritänkin bongailla aina ensisijaisesti tarjouksia.

Hiekkateillä lenkkeillessä kivet tuppaa rikkomaan aikas hyvin kengänpohjia niin ulkoapäin kuin sisältäpäinkin ja lopulta ne sitten tekee reijät pohjista läpi. Märällä tiellä kävellessä se on kieltämättä ärsyttävää,kun sukat kastuu sentakia,että jostain pikkureijästä imasee vettä sisään. Onneksi tänä kesänä ei ole kuitenkaan ihan hirveen paljoa sadellut.
Toinen kohta mistä omat kenkäni ainakin kuluu on kantapääosa, josta aina lopulta tulee se kengän sisuksissa oleva muovi läpi aiheuttaen hiertymiä ja rakkoja. Siinävaiheessa tuleekin jo kiire viimeistään hankkia uudet kengät.

Mä olen jo muutaman vuoden käyttänyt Bagheeran kenkiä,kun ne on olleet omaan jalkaan hyvät, kevyet,eikä ne tee uutena ja ehjänä rakkojakaan! Tokihan rakkojen syntyyn vaikuttaa myös esimerkiksi sekin,että millaiset sukat kengissä on eli aina se vika ei edes ole vain kengissä.
Tietysti plussaa olis jonkinlainen vedenpitävyys sadekelejä ajatellen,mutta toistaiseksi olen pärjännyt ilman ja melko nopeasti ovat nämä kengät yleensä kuivuneetkin materiaalinsa vuoksi.

Tällähetkellä mulla on menossa jo toiset samanlaiset vaaleanpunertavat popottimet ja  yllätys,että ne on vaalenpunertavat,kun onhan se yks mun lempiväreistänikin.
Väristä kuitenkin viis,kun näillä taittuu mukavasti niin lenkkeily kuin työmatkatkin. Silläkin kun on suuri merkitys,että mitkä kengät sitä työmatkallekkin laittaa,kun käveltyä nekin tulee. Tuttu ja turvallinen jalkine on tässäkin valinnassa  se A ja O.




Kyllä kelpaa taas jonkinaikaa käpötellä =)


Kommentit

Suositut tekstit