Tammikuisia pieniä tapahtumia

Tammikuun viimeinen viikko on alkanut ja tämäkin kuukausi on edennyt vain omalla painollaan. Pari viikkoa sitten palasin joululomalta töihin ja arki on rullannut omine tuttuine kaavoineen eli eipä mitään uutta. Aika on mennyt todella nopeasti ja se on kohta jo kevään vuorokin taas saapua. Eilen lenkillä kuuluikin vuoden ensimmäinen keväisen kuuloinen ääninäyte,kun talitiaisella oli jo kevättä rinnassa. Eipä tässä mun elämässäni mitään kovin ihmeellistä tapahtumaa ole tai jos on niin en voi tai en pysty niistä syystä jos toisesta kirjoittamaan,mutta mainittakon nyt jotakin mitä tämä kuukausi on pitänyt sisällään.

 

 

Viikko sitten tuli käytyä pienellä lauantai ajelulla,kun saatiin autoa lainaan. Käytiin hakemassa Subwaysta vähän vaihtelua viikonloppu herkutteluun. Meidän pikkukaupungissa ei ole Subwayta,joten sitä varten täytyy ajella hieman rajojen ulkopuolelle. Täytynee todeta,että oli elämäni toinen kerta,kun Subwayssa tuli käytyä eli ei näitä tällaisia usein pääse tapahtumaan. Otin itselleni gluteenitoman vaihtoehdon ja söin sitten kahdesta sämpylästä seuraavana päivänä vasta toisen,kun en pysty kerralla kahtakaan syömään. Mukavaa vaihtelua oli kyllä päästä katselemaan repsikan paikalta vaihtuvia maisemia ja mulla nyt ei olisi ollut minkäänlaista kiirettä palata takaisin,mutta aikataulu oli kuitenkin hieman kiireinen ja piti vielä keritä käymään lenkilläkin.

 

 

Samana päivänä nappasin ohimennen lenkillä kuvan,kun kuutamo niin kivasti valaisi taivaalla. Olen sitä mieltä,että valosaastetta on nykyään vähän jo liikaakin,kun jokapuolella täytyy olla jos jonkinmoista katulamppua ja muuta valaistusta. Joskus ärsyttää jos sattuisi vaikkapa revontulia näkymään niin koittaapa sitten apostolinkyydillä päästä löytämään sellaista paikkaa suht nopeasti,jossa valosaastetta ei olisi pilaamassa näkymiä. Niitä näkee niin harvoin,että olisihan se mukava saada sen kerran näkymistä nauttia.  Tässä suht lähellä alle 2km päässä on onneksi eräs lyhyehkö ja rauhallinen tienpätkä,jossa ei ole lainkaan tienreunoilla valoja,eikä vieressä kulkevan junanradan varrellakaan ole valaistusta,joten sitä pitkin onkin aina oma tunnelmansa lenkkeillä pimeän aikaan. 

Muistan muutama vuosi sitten,kun lähdin aamulla töihin ja sain matkan varrella huomata,että koko alueella oli sähkökatkos. Voi sitä ihanuutta ja tunnelmaa,kun sain kävellä työmatkani vain lumen ja kuun valaistessa ja kaikkialta oli valot pimeänä. Työpaikalla piti turvautua taskulamppuihin ja kännyköiden valoon,ennekuin vika saatiin korjattua ja valot palautettua. Eräs toinen muisto on eräältä jouluaatolta,kun mummulassa syötiin kynttilöiden valossa sähkökatkoksen vuoksi. Onhan noita muistoja muitakin,mutta  sitä vaan,että joskus tällaiset pienet tutusta ja normaalista poikkeavat hetket voivat olla vaan omalla tavallaan tunnelmallisia ja kauniita,vaikka niissä olisi tietysti ne omat haittapuolensa myös,jotka riippuvat pitkälti siitä,että osuuko sähkökatkokset oikeaan vaiko väärään hetkeen,kuinka pitkiä ovat kestoltaan jne.

Pari viikkoa sitten mummoni täytti 94vuotta,joka on kunnioitettava ikä <3 Kävimme äitini kanssa mummoni luona syntymäpäivä vierailulla ja kuten arvata jo voi niin Koronan vuoksi tänäkään vuonna ei varsinaisia juhlia ollut,vaikka enpä tiedä olisiko enään ollut muutoinkaan. Mulla on ollut tässä vuosien varrella jo paljon ajatuksia vanhenemisesta ja tällai sivusta seuranneena jonkun lähimmäisen vanhenemista on sisimmässä pyörinyt kaikenlaista ajatusta ja tunnetta. Tunnen surua siitä,että mitä kaikkea vanheneminen voi tuoda tullessaan ja viedä mukanaan. Tarkoitan sellaisia asioita,kuten omasta kodista pois muuttaminen,yksinäisyys,näön ja kuulon heikkeneminen,sekä sitten vieläpä muistiin liittyvät muutokset. Kipuja,kolotuksia,vaivoja,sekä sairauksia unohtamatta. Olen aina ajatellut,että vanheneminen on kamalaa ja täytyy todeta,että itse en haluaisi joutua kokemaan sellaista vanhenemista,jossa joutuisin toisten armoille. Tuskin kukaan sellaista haluaa,mutta joskus se vaan voi mennä niin,eikä mielipidettä siihen keneltäkään kysytä. Kyllä sitä toivoisi,että saisi asua kotonaan loppuun asti ja mahdollisimman toimintakykyisenä.

 

 

Viime tiistaina sai töissä ihastella upeaa taivasta,joka sai ulkosalla näyttämään koko maiseman vähän punertavalta. Kyllä olisi tehnyt mieli olla sillä hetkellä jossain ihan muualla kuin töissä. Olisi voinut vaikka lähteä ulkoiluttamaan pitkästä aikaa järkkäriä jonnekkin kivoihin maisemiin,mutta ei.

Tässä kelloa vilkaistessani sain huomata,että se on aika poistua yrittämään unta,kun ensimäisen kerran herään kolmen maissa ja viideltä herätyskello sitten yrittää hätyytellä nousemaan uuteen päivään taas. Toivottelen tässä siis hyvää yötä ja rauhaisia unia.