Jäätävän kaunis viikonloppu

Joulukuun ensimmäinen viikonloppu oli kelien osalta kerrassaan upea! Pakkanen on paukkunut,lunta satanut ja aurinko paistanut. Eilen lenkillä sain jäätävän söpöt luonnon koristelut. Hetkellistä luonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan,vaikkei tuo valkoinen sävy mua kovin imartelekkaan =D

 


 

Hieman jäätävästä lookista huolimatta kävellessä ja vähän hölkkäillessäkin tuli kuitenkin lämmin. Pakkasta oli -18 astetta ja iltaa kohden se nousi -22 asteeseen. Pakkasen pauke ja kävellessä lumen narskunta  kenkien alla kuulostaa niin hienolta ja niissä on oma talvinen tunnelmansa <3


 


Järven jäällä oli vastassa jäätävän upea näky,kun jääkukkasia oli ilmestynyt enemmän ja isompia,kuin mitä viime viikonloppuna havaitsin. Edellisen postauksen parissa kuvassa niitä oli pienempinä havaittavissa jäänpinnalla. Ilokseni niitä oli imestynyt nyt isompina ihan rantaan,joten pääsin tekemään lähempää tuttavuuttakin. Enpä muista koskaan aikaisemmin nähneeni tällaista taideteosta,vaikka rannalla on tullut paljon käytyäkin vuosien varrella. Sitä saa ihmetellä taas,että miten luonto voikaan muotoilla jotakin näin kaunista ja upeata! Aivan käsittämätöntä luonnontaidetta! <3 





 

Nämä ovat lähempää katsottuna kuin pieniä jäälehtiä tai jäähöyheniä. Aivan mielettömän kauniita ja upeita! Kokeilin sormikkaat käsissä varovasti,että miltä tällainen teos tuntuu ja vaikutti olevan hieman taipuisaa,mutta suuremmasta voimasta olisivat rikkoutuneet kuitenkin. Eihän näitä raaskisi rikkoakkaan ja yritinkin ikuistaa kännykälläni kuvia vain yhdestä kohtaa,etten talloisi kovinkaan montaa.





 

Kuvia ottaessani järvi päätti pari kertaa antaa ääninäytteitä. Järvenjään laulu kuulostaa hienolta,mutta samalla myös jännittävältä ja aavemaiseltakin. Muistan kerran muutama vuosi sitten,kun jäät pitivät melkoisen voimakkaan konsertin,enkä vastaavaa ole sen jälkeen kuullut,vaikka aina jonkin verran ääntelyjä olen kuullutkin.


 

Tällä kertaa aurinko oli nähtävissä laskiessaan,kun viimeksi toivoin,että olisi pilviverhojen takaa tullut esille kuvaa ottaessani samaisesta paikasta. Viikonloppu sattui olemaan aurinkoinen ja auringonpaiste sopiikin oikein ihanasti talvimaisemaan. 



 

Tällaisia tunnelmia tällä kertaa. Nyt on tullut aika poistua yrittämään unta. Oikein mukavaa itsenäisyyspäivän loppu iltaa ja hyvää yötä.



                                                                   -Katja-

 

Kommentit

Suositut tekstit