Perustinpa blogin

Tervehdys!

Perustinpa sitten elämäni ensimmäisen blogin,kuten huomata voi. Eipä sujunut ihan ongelmitta,mutta jospa alkuvaikeuksien jälkeen tämä lähtis tästä vielä sujumaan. Harjoitus tekee mestarin,sanotaan. Mä tuossa sain huomata,etten saa  hymiöitä oikein toimimaan,joten toistaiseksi kirjoittelen ilman niitä. Outoa,kun olen niitä tottunut käyttelemään ja niillä voi myös toisinaan pelastaa monen kohdankin väärinkäsityksiltä,joita kirjoituksia lukemalla tulee aina välillä.

Mä en onnistunut vielä profiilikuvaakaan laittamaan,kun törmäsin pieneen mysteeriin eli kuvat muuttuu pelkäksi sutuksi vaan ja vaikka mä omaksi iloksi tykkään valokuvailla niin enpä ole mikään expertti noitten kuvansäätelyjen kanssa.
Täytyy vähän tutkailla asiaa ja saapa nähdä,että millaisena tuo tähän tekstiin julkaisemani kuva itsestäni eli blogin kirjoittelijasta tulee näkymään.

Arkeni on päivästä toiseen melko samanlaista,samojen kaavojen,sekä rutiinien toistumista, joten tylsältä kuulostaa,eikö vaan? Mutta eikös se vähän sellaista ole muillakin?
Pienistä merkityksellisistä asioista ne ilot ja vaihtelut kuitenkin arkeen saadaan ja niistä mä pyrin aina nauttimaan.
Mulla ei ole oikeastaan mitään tavoitetta tämän blogin suhteen. Mä vaan kirjoittelen,kun siltä tuntuu ja katsotaan mihin se johtaa vai johtaako yhtään mihinkään.


MILLAINEN TYYPPI BLOGIA KIRJOITTELEE:

Olen ihmisenä aivan tavallinen tallustelija,kaikkine huonoine ja ehkä myös hyvine puolineni.

Olen aikas vaatimaton,herkkä,empaattinen,rauhallinen ja hiljainen,mutta myös itsepäinen,suuttuessani äänekäs ja temperamenttinen,sekä tietyissä asioissa myös erittäin vaativa,suorasanainen ja voimakastahtoinen ihmispersoona. Mulla on myös ihan omanlainen huumorintaju.

Kun olin lapsi niin pappani oli kulemma sanonut,että musta tulee isona oopperalaulaja,kun mä huusin kuulemma niin kovaa. Noh,eipä tullut opperalaulajaa,eikä kyllä minkäänmoista muutakaan artistia,kun mun lauluääneni on kuin ammuvainaalla.
Olen muutaman hassunkerran näin vanhemmallaiällä pienen rohkaisevan voimalla käynyt karaokekopissa ääntelemässä mikkiin,mutta yleensä se koppero siinävaiheessa tyhjenee jo valmiiksi vähäisistä ihmisistä tai sitten esitykseni jälkeen saapuu muutenvaan täysi hiljaisuus. Pari ihmistä on saattanut joskus jopa taputtaa ihanvaan säälistä tai rohkeudestani astua estraadille laulu"taitoineni".

Viihdyn parhaiten itsekseni ja pienessä tutussa porukassa,mutta suuressa,valtavassa joukossa en juurikaan. Olen vähän näkymätön ja pyrin aina valitsemaan mahdollisuuksienmukaan sen syrjäisimmän ja rauhallisimman nurkkapaikan,vaikka silti joskus tuntuu,että olis mukava jos joku huomais munkin olemassaoloni.

Olen vähän arka ja ujo ollut aina,vaikka löytyy multa myös se rohkea puolenikin.

Mua tulkitaan usein hyvin väärin. Olen monesti törmännyt siihen,että mun ajatellaan olevan vihainen,ylimielinen tai tympäntynyt,vaikken edes olekkaan.
Naama peruslukemilla oleva,tyyni ja vakavailmeinenhän mä olen,vaikka osaanhan mä jokapäivä myös hymyillä,joka tulkitaan usein vaan virnistelyksi. Nauraa osaan toki myös.

Mä harvoin hymyilen valokuvissa,kun se mun omaankin silmään näyttää vaan virneeltä ja naurua kuvissani ei näe koskaan,kun se ei mulle sovi ja mun hammasrivistökään ei ikuistamista sen enempää kaipaa.
Mutta en mä siis ole niin paha ja ilkeä ihminen,kuin miltä näytän."Moni kakku päältä "ruma".

Joskus luin,että on olemassa sellainen Resting bitch face-naama ja mä varmaan taidan olla sit tahtomattani sellainen.

Mä olen hyvin itsekriittinen ja olen kärsinyt koko ikäni itsetuntoongelmista. Niiden parissa mä yritän edelleen työstää hyvin ristiriitaisin ajatuksin.

Viihdyn parhaiten siisteissä,järjestelmällisissä,meluttomissa ja rauhallisissa ympäristöissä. Silti mä välillä kaipaan myös omalle mielelleni sopivaa ääntä ja tykkään välillä kuunella musiikkia lujalla. Musiikin kuuntelu on piristävää jos valitsee sopivaan hetkeen ja tunnetilaan sopivan kappaleen.

Pidän paljon elämisistä ja tykkään liikkua luonnossa,kun se on itselleni sellaista mielenterapiaa.
Jos luonto tulee kotiin saakka,kuten joskus saattaa hyönteiset eksyä kotitorppaan niin mä jätän ne henkiin ja kiikuttelen jollain konsteilla pihalle,koska niillä on myös oma tärkeä tehtävänsä tässä maailmassa ja niillä on oikeus myös elää ja toteuttaa sitä omaa luonnonkiertokulkuansa. Miksi tappaisin jonkun harmittoman ötökän,kun sen tappamisesta hyötyis joku toinen  laji saadessaan siitä ravintoa.

Tykkään vapaa-ajallani valokuvailla omaksi ilokseni ja julkaisen niitä myös sosiaalisessamadiassa aina tahtoessani. Mottoni on,että ei tartte kattoo jos ärsyttää.

Mulla ei ole ajokorttia,eikä autoa,joten säällä kuin säällä mä kävelen paikasta toiseen tai ajelen välillä pyöränpäällä, Kilometrejä on apostolinkyydillä&Helkamalla kertynyt ja tulee kertymään.
Välillä elämä on jopa siinämielessä luksusta jos sattuu auton kyytiin pääsemään.Voi sitä mukavuutta!
Iso Kiitos kuuluu kaikille niille henkilöille,jotka ovat  mua aina tarvittaessa ajeluttaneet!


Pyrin mahdollisuuksienmukaan elelemään suht terveellisesti,mutta paheeni ne on silti minullakin.

Tykkään elämän pienistä ja mukavista asioista,enkä mä juurikaan tarvitse mitään suuria hienouksia elämääni. Kaikki tarpeellinen riittää.
Tokihan jos lottovoitto tulisi niin olishan niille rahoille varmasti käyttöä.

Mä en koskaan oikein tiennyt,että mikä musta tulee isona,vaikka olihan mullakin lapsena joitakin haaveita,kuten näyttelijä,opettaja,vaatesuunnittelija,eläintenhoitaja,hevosten kanssa työskentelijä ja mitäkaikkea mielessä on käynytkään,mutta elämän käsikirjoitus ei mun kohdallani mennyt ihan niinkuin olis toivonut ja halunnut,joten mä kaiken muun ja äitiyslomailuiden jälkeen opiskelinkin sitten vasta myöhään aikuisiällä itselleni ammatin ja nyt teen työkseni sitä mistä pidän.


Olen äiti,jonka vanhin ja helpoin lapsonen on jo onnistuneesti lentänyt pois kotipesästä.
Keskimmäinen lapsoseni on teini-ikäinen ja nuorimmainen alkaa saavuttamaan varhaismurkkuiän.
Tällähetkellä mä olen eräänlainen etävanhempi ja viettelen omanlaista etävanhemmuusarkea.

Elelen tällähetkellä parisuhteessa,kun miesystäväni monista alku peloitteluistani ja varoituksistani huolimatta  päätti kuitenkin ottaa riskin ja lähteä kokeilemaan parisuhdetta mun kanssani ja vielä ainakin toistaiseksi se on kaikesta huolimatta jostainsyystä pysynyt rinnallani.

Perheessämme asustelee myös 12 vuotias kissaneiti,jota jo pikkumummoksi kutsutaan,vaikkei ylhäisyytemme kokonsa puolesta mikään pieni olekkaan.


 Mutta eiköhän nämä asiat riitä musta tältäerää.



JOS  joku tänne blogiini sattuu joskus eksymään virtuaalivaltameressä surffatessaan, niin oikein lämpimästi tervetuloa!

P.S. Olis kiva jos jättäisit käynnistäsi jotain kommenttikenttäänkin muistoksi ja saa muhun toki yhteyttä ottaa muutoinkin,mutta toivon vain asiallisia yhteydenottoja,kiitos!